Tunnistamaton kehityksellinen trauma ylisukupolvisena riskinä

26.11.2024 - 26.11.2024 Verkkowebinaari

Aika: tiistaina 26.11.2024 klo 17.30-18.30
Paikka: webinaari

Varhaisen hoivasuhteen ja kiintymyssuhteen laatu on erityinen ihmisen tulevalle hyvinvoinnille ja mahdollisuudelle elää niin kuin kukin meistä tahtoisi. Hyvinvointi ja onnellisuus tarkoittavat meille kaikille erilaisia asioita. Samanlaiset asiat eivät tee kaikkia autuaiksi, jokaisella on omat onnen reseptinsä ja haaveensa. Jotta omaan onneensa voisi yltää ja sitä elää todeksi, jokainen meistä tarvitsee kuitenkin kohtuudella kasassa pysyvän mielen ja toimintakyvyn.

Toimivat taidot tunnistaa ja hallita tunteita rakentuvat parhaimmillaan jo varhaisissa suhteissa. Hankalien kasvuolosuhteiden tiedetään vaikuttavan merkittävästi ihmisen myöhempään selviytymiseen aikuisuudessa. Usein aikuisiässä näkyvä merkittävä psyykkinen pahoinvointi, riippuvuudet, puutteet elämänhallinnassa ja hankala käytös ovat seurausta epävakaista kasvuolosuhteista ja ilmenee kehityksellisenä traumatisoitumisena.

• Kehityksellinen trauma on käsite, joka viittaa pitkäaikaisiin haitallisiin kokemuksiin lapsuudessa tai varhaisessa elämässä.

• Ihminen rakentuu merkityksellisissä suhteissa

• Varhaislapsuuden traumaattisilla kokemuksilla on laajamittaisia seurauksia ihmisen myöhemmälle kehitykselle ja aikuisiälle.

• Vaikeimmillaan se voi johtaa persoonan epävakauteen tai muuhun mielen tuhoisaan häiriöön.

• Käsittelemättömät, tunnistamattomat traumat siirtyvät vanhemmuuden puutteessa sukupolvelta toiselle. Kehityksellisesti traumatisoituneen on turvallisesti kiintynyttä vaikeampi tarjota omilleen lapsilleen turvallinen kiintymyssuhde.

Lapsen myöhemmän hyvinvoinnin ja tulevan aikuisuuden kannalta keskeistä on se, miten hoivaava aikuinen reagoi hänen aloitteisiinsa ja miten hyväksyttävä hän on aikuisen silmissä. Mitä epävakaampi ja kaoottisempi lapsen kasvuympäristö on sitä poikkeavampia hänen selviytymiskeinonsa voivat olla aikuisuudessakin – ainakin ympäristön näkökulmasta katsottuna. Lapsi sopeutuu monenlaisiin hoivakokemuksiin, mutta vaikeat varhaiset traumat ja pitkäkestoinen stressi ovat vahingollisia kehittyvälle keskushermostolle.

Kouluttaja:

Kouluttajana toimii sosiaalihuollon palveluiden asiantuntija, kouluttaja ja työnohjaaja Heidi Helmiluoto.

Heidillä on yli 20 vuoden kokemus sekä lastensuojelutyöstä että päihde- ja mielenterveystyöstä. Heidin erityisosaamista on päihde- ja mielenterveysongelmaisten vanhempien kanssa tehtävä työ, varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen ja vauva-ajan työskentely sekä ylisukupolvisen traumatisoitumisen äärellä työskenteleminen. Heidi on kehittänyt viime vuosina myös vaikuttavaa työmenetelmää epävakaan vanhemmuuden vakauttamiseksi.

Heidillä on pitkä työkokemus varhaisissa suhteissa vaurioituneiden asiakkaiden työskentelystä ja kuntouttamisesta.Lisäksi hänellä on useita täydennyskoulutuksia liittyen terveen persoonan kehitykseen ja sen häiriintymismuotoihin, kiintymyssuhdehäiriön arviointiin ja hoitoon sekä kehityksellisen trauman/epävakauden hoitoon

Jaa sivu